24.8.2011

Tunnelmaa

Seuraavassa on sekalainen setti kuvia, joista mielestäni näkyy tunnelmaa tai ne on otettu tunteikkaana hetkenä.


1 ja 2) Anna sairasti teini-ikäisenä anoreksiaa neljä vuotta. Vaikka hän on jo parantunut siitä, muistelee hän sairautta pitkänä painajaisena. Anna ei saanut olla tunnistettavissa kuvissa, mikä toi minulle lisää haastetta kuvauksiin.


3) Annika Hämäläinen ei jaksanut innostua kivimuurilla istumisen ME:n kisoista, vaan nautti trampoliinin tuomasta huumasta. Kuva on jotenkin raamatullinen.


4) SiiPen junnujen pesismatsi oli surullista katsottavaa.


5) Matti Nykänen ei ollut Kuopion Rockcock-festareilla kovin lennokkaalla tuulella, vaan vaikutti hieman vastahakoiselta esiintymään.


6) Danko Jonesin faneja Rockcockissa.


7) Myös Reckless Love sai naisen villiintymään samoilla festareilla.


8) Sari Heikkisen lapset ovat muuttaaneet pois kotoa, ja hän potee jonkin asteista tyhjän pesän kriisiä.


9) Matti Törmäkangas oli ylpeä uudesta näyttelystään, mutta koiraa ei jaksanut kiinnostaa.























23.8.2011

Kahvittelua

Peruskeikka. Satamassa vierasveneitä palvelevaa kahvila-kauppayrittäjää haastateltu, menepä ottamaan sieltä kuva. Ei välttämättä hirveän isolla, parilla palstalla varmaankin.

Kahvila on tyhjä. Kiva ja valoisa, mutta ei oikein mitään.

Alkaa sataa.

Kuvaan paria miestä, jotka katselevat merikarttoja. Eiköhän tämä tästä, nimet on ja kaikki.

Sitten mies astuu kahvilaan. Kannatti seisoskella hetki.

(Copyright: Etelä-Saimaa)

17.8.2011

Herra isoherra

Keskisuomalaisessa olen päässyt kuvaamaan monipuolisesti tunnettuja ja tuntemattomia. Tuntemattomia on jossain määrin helpompi lähestyä ja koen, että heihin on myös helpompi luoda kontakti. Vaikka jotkut karttavatkin kameraa, heidät on usein helppo innostaa kuvaan. Asenne kaiken ratkaisee.

Haastavampaa on kuvata heitä, jotka ovat jatkuvasti kuvattavana. Luulisi asian olevan toisin päin, sillä kyllähän paljon kuvatuksi tulevat myös tietävät, miten kameran edessä tulee olla ja heidän kanssaan on siksi helppo työskennellä. Helppo työskennellä, mutta helposti kuvasta tulee myös tylsää ja nähtyä.

Oli ilo katsoa eilen Kalle Björklidin kuvakirjaa "Jenni Vartiainen - Tomuisella tiellä". Björklid kiersi vuoden Vartiaisen matkassa ympäri Suomea. Hänen kuvansa pljastavat ällistyttävän kiinnostavia ja henkilökohtaisia puolia Vartiaisesta.

Pienet eleet, ilmeet ja tunnetilat viestittävät paljon. Niiden tallentuminen kuvaan on henkilöstä riippumatta vaativaa puuhaa, ja monesti kiinni myös hyvästä onnesta.



1-2) Talouskomissaari Olli Rehn pistäytyi Korpilahdella Alkio-opiston eläkkeelle siirtyvän rehtorin Jorma Keräsen juhlissa. Synkeät talousnäkymät nousivat esille Rehnin puheessa, mutta huumoritta hän ei silti esiintynyt.

3) Perussuomalaisten kansanedustaja Kauko "älä pistä tätä lehteen" Tuupainen nautiskelee kahvistaan hotelli Alban terassilla.

4) Keskustan kansanedustaja Anne Kalmari kotitilallaan.

5-6) Mauri Pekkarinen puutarhassaan. Lehdessä julkaistiin kuva 6 neljän palstan pystynä. Pekkarinen pitää puheen uskonnollisuudestaan Keski-Suomen miesten illassa syyskuun alussa, ja Keskisuomalaiseen tehtiin ennakko aiheesta.

7) Protacon Solutions Oy:n toimitusjohtajan Olli Porkholmin 50-vuotissyntymäpäiväkuva.

8-9) Äänekosken kaupunginjohtaja Hannu Javanainen joutui median myllytykseen ja kylmiltään Yle Keski-Suomen suoraan lähetykseen, kun Äänekosken biojalostamohanke kariutui. Lehdessä julkaistiin kuva 9. Itse tykkään ja puolustin kuvaa kahdeksan. Mielestäni kuva symbolisoi katseiden ja median keskipisteeseen joutumista, jonka lisäksi siinä on myös rahtusen huumoria. Kuva ei mennyt läpi. Puitteet kuvan ottamiselle olivat kaikin puolin vaikeat, sillä biojalostamohankkeen linkittyminen oli vain kuvatekstin ja jutun varassa.

Kuvien copyright: Keskisuomalainen




























Keskellä

Kuvissani toistuu usein keskisommittelu. En pidä sitä ongelmana sinänsä, mutta luulen, että osansa tekee niinkin tylsä ja ulkoistava selitys kuin kamera. Meillä on käytössä Canonin 5dmk2, ja siinä tunnetusti keskimmäinen tarkennuspiste on ainoa idioottivarmasti vähän hämärämmässäkin tarkentava piste.

Jossain vaiheessa huomasin myös, että vaikka lukitsisi tarkennuksen keskipisteellä ja sommittelisi kuvan uusiksi, ei kuva ole enää optimaalisen terävä.

Tavallaan ärsyttävää, että täytyy miettiä tekniikkaa. Se voi kasvaa rajoittavaksi tekijäksi, jos oikein huonosti käy.

Tällä kertaa aluksi muutama keskisommittelu ja lopuksi muitakin.

(Kuvien copyright: Etelä-Saimaa)


1) Cars 2 -leffan ennakkonäytöksessä. Valotusaika taisi olla noin 3 sekuntia, onneksi keskimmäinen tyttö oli cool ja pysyi paikallaan.

2) Lappeenrannan hiekkalinnan kävijämäärät ovat tänä kesänä laskeneet hieman. Oli aika märkä keikka.

3) Maalari ja huippu-urkuri, ellen väärin muista. Upea presenssi.

4) Paperitehtaan uudella johtajalla ei ole vielä työhuonetta. Ajattelin myös tabula rasaa.

5) Tero Pitkämäki ja Tommi Evilä tavoittelivat MM-kisarajoja. Hiissasin yhden salaman tuhnuisen keltaisen valon konferenssihuoneeseen.

6 ja 7) Muutakin voi harrastaa kuin futista ja lätkää. Miekkailijat ja sirkustelija.







15.8.2011

Yksi puuttuu

 Mikä ihmistyyppi on ehkäpä vaikeinta saada kameran eteen? Keski-ikäinen nainen.

Lapsia, nuoria, miehiä ja vanhempia ihmisiä löytyy kameran eteen sitten heidänkin edestä.


1) Linnoituksen yön lasten konsertti keräsi teltan täyteen. Melkein 3 000 fania katseli Herra Heinäladon rytmiorkesteria (tms.).

2) Ekaluokkalaisen eka päivä ja eka välituntikin ehkä.

3 - 4) Motocross-kypärät ovat yleistyneet nuorison keskuudessa. Osa sarjasta.

5) Kaikki eivät karppaa. Lounastaja kaupungintalon ruokalassa.

6) Lemin musiikkijuhlien päävenue siistittiin talkootyönä.

7) Lappeenranta on entinen tervakaupunki, kertoi museon amanuenssi Pikisaaren kaupunginosassa.


(Copyright: Etelä-Saimaa)

 


Mr. Sherrif


Umaru Sherrif (20) muutti Suomeen pakolaisena Länsi-Afrikan Liberiasta kolme vuotta sitten, ja sai sitkeän yrityksen jälkeen vakituisen työpaikan lehdenjakajana. Umaru puhuu sujuvaa suomea, ja opettaa kieltä ilmaiseksi kotonaan muille maahanmuuttajille.


Kuvaamiseen oli harmillisen vähän aikaa. Kyseessä oli henkiökuvaus tästä reippaasta lehdenjakajasta. Olisi kuitenkin mielenkiintoista seurata Umarun arkea lähemminkin.


Kuvien copyright: Savon Sanomat
















10.8.2011

Sporty Spice


Olen päässyt kuvaamaan harmittavan vähän urheilua. Sieltä puolelta olen tähän kuitenkin tullut,, eli vapaalaskun kuvaamisesta, joten liike on mieluista seurattavaa.

Viime viikonloppuna pääsin samana päivänä räpsimään Savitaipaleen Ladies Openiin, jenkkifutismatsiin ja vielä päälle pesäpallopeliin.

Tenniksellä oli jotain merkitystä, kun kyseessä oli finaali, mutta muut pelit olivat runkosarjan viimeisiä, joissa kotijoukkueet olivat jo varmistaneet sijoituksensa. Niinpä hain jotain muuta varmojen otosten oheen.

1) Voittaja syöttää. Sympaattinen katsomo. Premin pääkuva.
2) Kakkonen on juuri syöttänyt.
3) Voittaja, 15, otsikko jutussa "Tästä tytöstä kuullaan vielä". Urheilun pääkuva.

4) Rajaritareiden hyökkääjä tekee usein läpijuoksuja. Hauska hiipivä ote nurmeen.
5) Maskuliininen peli, mutta välillä on herkkää. Tämä oli lehdessä.

6) Pesä Ysien etenijä ja juoksujen tuoja tykittää kohti kotipesää.

7) Futismatsista vähän laajemmalla otteella. No joo.