28.7.2011

Hikeä ja autoja

Jyväskylässä alkaa tänään MM-ralli. Kaupungissa on käynyt jo muutaman päivän ajan kova tohina. Terassit ovat olleet iltaisin täynnä kansainvälistä rallikansaa. Ahdasta on ollut, mutta tunnelma on ainutlaatuinen.

Olin aluksi mielissäni minulle merkitystä vapaaviikonlopusta, sillä en ole kovin suuri rallin ystävä, vaikka ymmärrän tapahtuman merkittävyyden. Sitten kaupungin tunnelma sähköistyi. Ilmassa väreilee latautunut tunnelma - ihmiset odottavat. Ei sillä ole väliä, mikä tapahtuma on kyseessä, kun se saa ihmisissä tällaista innostusta aikaiseksi, ajattelin.

Niinpä pyysin saada jäädä töihin ainakin yhdeksi rallipäiväksi.

Rallikuvaaminen ei suinkaan ole vain tämän viikonlopun juttu. Keskisuomalaisen ralliliitettä väännettiin hiki hatussa pitkään. Se ilmestyi keskiviikkona. Ennakkojuttuja on ilmestynyt myös urheilussa tiuhaan tahtiin. Toimituksessakin jännitetään tulevaa viikonloppua.

Tämän kaltaiset suuret tapahtumat yhdistävät ihmisiä, ja ovat kuvaajan kultakaivos. Olisi kreisiä olla näkemättä, mitä täällä tapahtuu!


1) Norjalaiset rallifanit saapuivat paikalle minipakussa. Vaikka tunnelma oli hilpeä, he eivät olleet unohtaneet kotimaansa viime päivien traagisia tapahtumia. Siksi Norjan lippu oli nostettu puolitankoon. Kuvassa on myös norjalaispariskunta Regina ja Viktor Nilsenin ystävä, ruotsalainen Dick Pihl (vas.). Tämä kuva julkaistiin pääutissivun pääkuvana.

2) Kuvassa norjalainen Viktor Nilsen esittelee Norja-autoa sisältä. Käytännöllisessä pikkupakussa voi myös nukkua.

3) Kuvassa Seelim Karjalainen (vas.) ja Seeti Karjalainen poseeraavat Mikko Hirvosen pahvifiguurin kanssa. Tämä kuva julkaistiin sivulla kolme neljän palstan pystynä. Kuvaparista (kuvat yksi ja kolme) tuli kiitosta toimitukselta, mikä oli hirmu kiva kuulla. Jutun yhteydessä julkaistiin myös kahden palstan kakkoskuva rallikahvilan työntekijästä Teija Kuljusta.

4) Ralli ei miellytä kaikkia, ja siksi Jyväskylässä järjestetään vaihtoehtoiset kadunvaltausjuhlat. Kyseessä on "valtaus"-sanasta huolimatta rauhallismielinen tapahtuma.

5) Mikko Hirvonen valmistautui ralleihin testaamalla Fordia Jämsässä. Viime kauden raju ulosajo ei ole unohtunut rallikansaltakaan.

Kuvien copyright: Keskisuomalainen













2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Siistejä kuvia! Varsinkin toi toka on hyvä. Onko kaikki kuvattu ihan vallitsevalla valolla?

Evelin kirjoitti...

Kiitos! Kaikki kuvat on kuvattu vallitsevassa valossa. Olin onnekas, sillä sää oli puolipilvinen. Se luo pehmeän valon. Kovia varjoja tai vastavaloon kuvaamista ei tarvinnut sillä hetkellä murehtia. Välillä aurinko pilkahteli kunnolla, ja tokan kuvan linssiheijastus on tulosta siitä. Toimii ihan kivasti!